tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pidäthän huolta Maan verisuonista, tiedostavasta verkosta tuosta!

Mykorritsa mahdollistaa kestävän puutarhanhoidon. Oi oi sienijuuri, joka avaa minussa valtavaa ihmetystä kera koko äärettömän sienimaailman. Sienten rooli puutarhaekosysteemeissäkin on ollut ja on hyvin aliarvostettua ja nyt on tullut aika nostaa nuo tiedostavat rihmastot heille kuuluvaan arvostukseen! Ymmärrys siitä, ettei kestävää puutarhanhoitoa ( eikä yleensäkään ruoantuotanto) voi olla ilman tätä pyhää, valtavaa maanalaista verkostoa! On tultava tietoiseksi rihmastojen merkityksestä, joten rakas, ota hetki ja mieti tätä.

Sienijuuri eli mykorritsa on siis kasvin juuren kanssa symbioosissa elävä sienirihmasto, kasvin juuriston jatke. Kasvi antaa sienelle hiilihydraatteja, joita sieni ei pysty itse muodostamaan ja sieni taas auttaa kasvia ravinteiden, erityisesti fosforin, otossa. Ilman fosforia ei ole elämää ja fosfori nimenomaan mm. lisää kasvien vastutuskykyä. Fosfori on ratkaisevan tärkeä ravinne, jota louhitaan kestämättömällä tavalla maaperästä lannoiteeksi sitä vauhtia, että hyödynnettävä muoto siitä muuttuu muuksi. Muutos tulee väistämättä. Pelloilta vesistöihin valuvat fosforivirrat rehevöittävät vesistöjämme. Terve ja eloisa sienijuuri taas pystyy pidättämään fosforin maaperässä, mykorritsa vähentää siis lannoitustarvetta sekä laskee fosforipäästöjä. Tätä mykorritsallista toimintaa meidän tulisi ensisijaisesti tukea. Tästä on tehty mahtavia tutkimuksia Suomessakin, joten hän ken kuulee kutsun tutustua niihin, niin tehkööt! Kultainen avain kestävään ruoantuotantoon ja puutarhatuotantoon saattaapi olla forforin luonnollisessa kierrätyksessä mykorritsojen avulla. 




Mutta siis, kasvit joilla on mykorritsa kumppaninaan ovat paljon, paljon vastustusykyisempiä taudeille kuin he, joilla tätä sympioottista suhdetta ei ole, tai ei ole päässyt syntymään. Puiden ja sienten välinen symbioosi on ehkä jo tunnettu, mutta harva meistä tietää, että myös ruohovartiset kasvit muodostavat sienijuuria. Nykytutkimuksen mukaan lähes 90% kaikista kasvilajeista kykenee muodostamaan sienijuuren. Välttämätöntä elolle tämä sienijuuri ei kaikissa tapauksissa ole ( jotkut kasveista eivät kuitenkaan kertakaikkiaan selviä ilman), mutta hyödyttää valtavasti niin itse kasvia kuin koko ekosysteemiä - niin villissä luonnossa kuin puutarhassakin. 

Puutarhurille ja hänen kasvattamilleen kasveille sienijuuresta on hyötyä monella tapaa aina taimikasvatuksesta sadonmuodostumiseen saakka. Mykorritsa vauhdittaa kasvien juurtumista istutuksen yhteydessä, lisää juuriston kasvua ja suojaa taudeilta. Sienijuuri parantaa kasvin ravinteiden käyttöä sekä auttaa tätä adaptoitumaan vaihteleviin olosuhteisiin kuten kuivuuteen ja samalla tämä elintärkeä sienijuuri vahvistaa kasvin stressinsetokykyä. Tämmöiset sienijuurelliset, ihanat ja kauniit kasvit ovat usein huomattavasti elinvoimaisempia ja maan päällisiltä osiltaan kookkaampia ja vehreämpiä, vihreämpiä ja hehkuvampia. Kasvit kun voivat kohdistaa energian käyttönsä maan päällisten osien kasvattamiseen juurien sijaan, sillä sienirihmojen avulla ravinnon ottoon käytettävissä oleva pinta-ala lisääntyy. Ajatteleppa, että mykorritsa saattaa laajentaa juuripinta-alaa jopa 700 - 1000 kertaiseksi! Yleensäkin mykorritsat ovat edellytys tasapainoisen ja hyvinvoivan puutarhan luomiseen ja ylläpitoon. Itseasiassa koko terveen ekosysteemin hengissäpysymiseen, myös sinun. Katse siis Maahan, katso oi maahan. Kosketa pintaa syvemmältä.




Ajatella, että yksi sienilaji, maanalaisena rihmastona voi yhdistää hehtaareja metsää tietoiseksi soluverkoksi ja samoin se teke puutarhassasi, jos sille sallitaan se mahdollisuus. Tämän tietoverkon kautta kasvit keskustelevat ja välittävät elintärkeää tietoa toisilleen. Herranjestas kuinka vähän näistä puhutaankaan tai puutarhoissakaan kiinnitetään huomiota maanalaisen maailman tukemiseksi. Sinun jalan alla saattaa just tällä hetkellä olla jopa 480 km keskustelevaa rihmastoa ja tämä rihmasto tietää ja tuntee, että sinä seisot siinä - hyvin selkeää ja ihmeellistä!

Mykorritsa puutarhoissa ja viljelymailla

Semmoiset viljelymaat, joita on käsitelty kemiallisilla kasvinsuojeluaineilla kärsivät mykorritsan puutteesta. Varsinkin sienimyrkyin eli fungisidein käsitellyt pelto - ja puutarhamaat ovat hyvin hauraita erilaisille kasvitaudeille ja stressitekijöille mykorritsan puuttuessa maaperästä. Parasta kasvinsuojelua on todellakin pitää huolta, ylläpitää tervettä maaperää. Hämmentävää on se, että esim. viljaviljelmien suojeluun käytettävien sienimyrkkyjen tuotanto Euroopassa, on taloudellisesti tärkein kasvinsuojelualoista. Huh. Ja ajatteleppa samaan syssyyn, että maan voi tuhota parissa sekunnissa, mutta kestää 1000 vuotta luoda senttimetrin kerros tervettä maata! Yksi varma tapa tappaa savipelto, on lisätä sinne sienimyrkkyjä, jotka tappavat samalla tärkeän savimaidenkin kuohkeuttajan, ilmaajan ja kaiken hyvän eli juurikin tämän sienijuuren. Myös keinolannoitteiden suuret fosforipitoisuudet heikentävät mykorritsan toimintaa, muuttaessa sen luontaista käyttäytymistä.

Noh, kuinka sitten suosia mykorritsan elämää kotipuutarhoissakin ? Kemikaalien sysääminen maahan, maan kääntäminen, kuorinta, sekä maan tiivistyminen rikkovat ja jopa tappavat rihmastoja, joten näitä toimia olisi tietysti hyvä välttää. Maata kun ei tarvitse kääntää, jos pitää huolta maaperän otuksista ja elämästä yleensä. Mykorritsa tarvitsee tilaa ja rauhaa. Liiallinen fosforilannoitus haittaapi myös useimpien sienijuurisienten kasvua ja kuormittaa aina tietysti myös ympäristöä. Suosimalla viljelykiertoa, sekaviljelyä, sekä eloperäistä lannoitusta, käyttämällä eloperäisiä katteita ja välttämällä turvepitoisia tuotteita, sillä sienijuuri ei viihdy liian turvepitoislla mailla, tuet sienijuurisienten eloa. Mielestä turvetuotanto nyt muutenkin on kaukana ekologisesta, joten pyrin välttämään turvetuotannon tukemista. 



Kypsän kompostin lisääminen maahan stimuloipi mykorritsan kasvua, mutta raaka komposti taas voi kuulemma jopa estää sienten kasvua. Voit myös itse lisätä maahan sieniymppiä, mutta toinen vaihtoehto on kylvää monimuotoisesti erilaisia kotimaisia pioneerikasveja, jotka ovat hyviä sienijuuren isäntiä. Luonnonkasvit siis kunniaan puutarhassasi ja sekaviljelyä! Hedelmäpuutkin kaipaavat sienijuurta, joten ethän istuta omppua yksin jonnekin töröttämään vaan luo monimuotoisia istutuksia, joissa luonnonkasvitkin saavat kukoistaa. Ruoki maata, niin maa ruokkii sinua. Hyötytarhakin siis aina hyötyypi mykorritsasta ja tomaatin kasvualustaan lisätystä rihmastosta kerrotaan sen jopa tuplanneen tomaattisadon! Kun korjaamme puutarhan olosuhteita, mykorritsa löytää sinne kuin itsestään, steriiliin, kuumennettuun kaupan pussimultaan se täytyy kuitenkin lisätä, lisää kaupanmultaan siis aina vähintään hyvin maatunutta kompostia tai peltomultaa tai metsämaata. On myös hyvä muistaa, jotta tehokkaaseen viljelyyn jalostetut kasvit eivät välttämättä osaa edes käyttää mykorritsaa hyväkseen, joten tässäkin tullaan mielestäni siihen, että vähemmän jalostetut kasvit,maatiaiskannat sekä ihan luonnonkasvit ovat biodiversiteetin kannalta parhaita.

Lähteinä mm.
LUMA - keskus Suomi
Puutarhurin kasvioppi
Teaming with Microbes: The Organic Gardener's Guide to the Soil Food Web
Paul Stamets Mycelium Running: How Mushrooms Can Help Save the World
Promotion of AM utilization through reduced P fertilization 2. Field studies
Keskustelut Kaikkeuden kanssa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti